Saatiinhan sitä lunta viimein tänne eteläiseen Suomeenkin, oikein urakalla on puskenut jo kohta kolmatta päivää. Oisi voinut jäädä tulematta, muutaman ruman sanan joutui suustaan päästämään kun piti kaivaa auto esiin :) Ehkä olisi ollut helpompaa jos olisin eilen vaivautunut kauppaan sensijaan että laiskottelin ja menin vasta tänään kun auto ehti hautautua entistä syvemmälle lumipeitteen sisään. Nyt on kuitenkin katoksessa ja lunta saa mun puolesta sataa ihan rauhassa, lapset ainakin tykkää kun pääsee pulkkamäkeen. Vaikkakin tässä jo kovin kevättä ja ennenkaikkea golfkentän aukeamista jo odoteltais =D

Siskonpoikaa pitää tässä kuussa lahjoa, myönnän etten muista minä päivänä mutta puolenkuun loppupuoliskolla se kuitenkin on. Neuloin viikonlopun aikana slipoverin, näitä on tässä blogissa jo nähty ja tullaan varmasti vielä näkemään lisääkin. Ohje Novita syksy 2007, lanka Wool, koko 110cm.
1345219.jpg
Leveähän tosta taas tuli, olisi pitänyt luottaa intuitioon ja neuloa 98 koon mukaan. Mutta mahtuupa pidempään päälle, jätin tarkoituksella kauluksen resorinkin pois käyttöikää lisäämään. (oikeasti neuloin sen, päättelin ja totesin liian tiukaksi ja purin pois)

Tähän olen vallan hurmaantunut, Minttumaari-huivi Ullasta. Ensimmäinen niskasta aloitettava huivi minkä olen neulonut,  kummastelin koko projektin ajan miten tästä voi tulla kolmio =D Tulihan siitä :) Aivan ihanan addiktoiva malli,  keskuksen mallineuleen oppi tällainenkin lahopää nopeasti ulkoa. Itseasiassa niin ihana, että hylkäsin jälleen kerran appiukon sukan jäähylle (neulottuani sitä eilen hampaat irvessä vain huomatakseni yhden aikaan yöllä että jatkoin kantapään jälkeenkin sileää neulosta takareunassa vaikka jo valmistuneessa sukassa on joustinta, purkuun meni suuri työ ja into lopahti luonnollisesti siihen) Tykkään palmikoista, onhan se jo huomattu, mutta kun tulee palmikkoa ja punosta ja ohjetta pitää seurata rivi riviltä tiiviisti... ja kokokaan ei ole ihan pienimmästä päästä, 47.. Pikkuhiljaa, pari sukalle on jo valmiina ja eipähän appiukko tiedä edes sukkia saavansa joten mikäpäs kiire tässä onkaan =)

Niin siis se huivi,
1345222.jpg
Otin jo uuden puikoille ;)

Ukkokulta on tämän viikon Riikassa, yritin kovasti etsiä netistä lankatuliaisia itselleni mutten löytänyt kuin kertomuksia miten vaikea lankaa on Riikasta löytää ja hylkäsin ajatuksen. Eihän tuo todellakaan lähde hakemalla hakemaan mitään lankoja, muutenkin kun meillä on kuulema lankaa koko kylän tarpeiksi ja vielä naapurikunnankin. Ihmeellisiä otuksia nuo miespuolet, ei mitään ymmärrystä sille, että vaikka lankaa oliskin muutama laatikollinen ei se vielä tarkoita etteikö sitä tarvis lisää, varsinkaan kun ei varastoista löydy kerrassaan mitään sopivaa lankaa kulloisenkiin neulomistarpeeseen. Seiskaveikkaa mulla kyllä on niiin runsaasti että voisin sitä mielelläni kadottaa vaikka ämmässuolle, tarvinnee käynnistää sukkatehdas ja tikutella loppuvuosi pelkkiä sukkia.. Ei mieltäylentävä ajatus kuitenkaan.
Ensi viikko ollaan pohjoisemmassa Suomessa lomailemassa, automatkoille pitäisi keksiä aivottavaa neulottavaa. Jotain salaista ainakin on reissuun varattu mutta paluumatkalle olisi kans saatava tekemistä, mietinnässä on vielä.